Lapsena tuli kuunneltua Anssi Kelaa. Miekkosen uudet laulut ovat kyllä myös oikein mainioita! Hienoa, että artisti osaa tuolla tavalla uudistua. Tässä kappaleessa on sellaista hyväntuulista elämänmakua! 

Minulla on pyörinyt monenlaisia erilaisia ideoita päässä vuosien varrella. Olen pohtinut, muun muassa pitäisikö lähteä..

1. Pelastamaan jättiläiskilpikonnia Galapagossaarille. Eli osallistumaan näiden uhanalaisuudessa olevien kilpikonnaparkojen suojelutoimiin. Samalla pääsisi näkemään upeaa luontoa. Mutta eipä sitä sitten oikein tiedä, minkä verran tuota tulisi noita kilpikonnia oikeasti siellä olemalla autettua. Ehkä se olisi lähinnä itselle upea kokemus.

2. Trans-siperia junalla Kiinaan. Eli posottaisin Venäjän läpi Kiinaan junalla samassa vaunuissa venäläisten ja muitten matkaajien kanssa. Siinä olisi semmoista mukavaa seikkailun ja kurjuuden makua, ei meinaan varmaan ole koko matkan ajan ihan maailman mahtavinta matkustaa junalla kuutta päivää putkeen. Vai mitenhän kauan siinä edes menisi. 

3. Valaistumaan Intiaan. Äiti Ammalla on henkinen retriitti Intiassa, mihin kaikilla on periaatteessa vapaa pääsy. Von Hertzen Brothersin laulaja oli vissiin ollut siellä. Siellä osallistutaan retriitin ylläpitoon, mutta harrastetaan käsittääkseni myös henkisiä harjoituksia. Tästä ideasta haaveilusta on pitkä aika!

4. Vapaaehtoistyöhön Tansaniaan. Tansania on aika yleinen afrikkalainen maa, johon mennään tekemään vapaaehtoistyötä. Ihan jokin ihmisiin liittyvä vapaaehtoistyö olisi mahtavaa, mutta ehkä aurinkopaneelien asettaminen katoillekin olisi jänskää pänskää. Mielenkiintoista olisi nähdä, että miten se sielläpäin oikein toimii! 

5. Italiaan luomutilalle töihin. Lueskelin netistä, että tällaista luomutilahanketta oltiin aloittamassa Italiassa. Kuulosti aika jännältä. Siellä pyrittiin elämään kestävän elämäntavan mukaan. Tässä ihan hiljattain tuli sellainen olo, että pitäisköhän sitä ottaa ja repäistä ja lähteä mukaan hanketta pyörittämään. Mutta eipä nyt tällä kertaa, enpähän tuota italiaakaan osaa.

Tällä hetkellä nämä ideat on kyllä kuolleet ja kuopattu. Ainakin joksikin ajaksi.