10152587_10152214375774130_8824066882254

Välillä tämä tuppaa unohtumaan. Pitäisi olla kaunis, fiksu ja seksikäs. Tietää viestinnän ja markkinoinnin salat, sekä EU:n päätöksentekojärjestelmä kommervenkkeineen. Osata esiintyä ja vakuuttaa kuulijat. Verkostoitua.

Välillä sitä vaan tuntee itsensä niin tyhmäksi ja riittämättömäksi. Tekisi mieli palata kotikonnuille, mennä johonkin normaaliin työhön, missä saisi olla ihmisten kanssa tekemisissä. Missä ei pitäisi koko ajan ponnistella, kehittyä ja kasvaa. Tällä alalla olo on jatkuvaa itsensä kanssa kamppailua.

Toisaalta monilla menee vuosia, ennen kuin ne valmistuu. Voisinhan mäkin vähän hidastaa tahtia. Mutta en vain pysty. Tulee jotenkin niin huono omatunto opiskeluaikansa pidentämisestä - ja entäs sitten jos haluankin suorittaa tähän päälle ne toiset maisterin paperit? Opintotukikuukaudet ois silloin loppu. Toisaalta jos sitä meinaa lapsia hankkia, niin olisihan se hyvä olla muutama vuosi ensin töissä. Sekin tässä vielä!

Eihän minulla koskaan edes ollut aikomusta opiskella itseäni näin pitkälle. Minun oli tarkoitus ryhtyä lentoemännäksi tai muutoin matkailualalle. Tai jotain vastaavaa, jännittävää ja hienoa. Yliopisto ei aikaisemmin tullut mieleenkään, ajattelin että se on laudaturit kirjoittaneiden heiniä. Sitten yhteiskunnalliset asiat alkoi vain kiinnostaa.

Sitä vaan välillä miettii, että onko tämä tosiaan sitä, mitä minä haluan loppujen lopuksi. Tuntuu, että täytyy kehittyä joksikin muuksi kuin mitä itse tosiasiassa on. Joksikin toiseksi ihmiseksi.


Välillä kyllä niin tällainen olo kuin Maija Vilkkumaan kappaleessa mä haluun naimisiin:

Mä en halua olla töissä enää.

Mä en ikinä riitä.

Mä raadan ja raadan mutta kukaan ei nää.

Kukaan ei kiitä.

Mä haluun naimisiin.

Mä haluun koiran ja talon kukkuloilla.

Ja niin ja miehen ja sillä on vaativa työ.

Joku keittäjä keittää minkä mä syön.

Ja minulla on aikaa.

Hosuu ja huolehtii, ettei kiloja kerry.

Ehkä pieni cherry.

Miehelle illalla pieni viski kun sil on se työ

Ja minulla on aikaa.


Mä en haluu miettii enää miten elää

Kuka jaksaa

Taistella siitä että oonko minä sydän vai pää

Ja mitä se maksaa


Mä luulin et ois voitto

Olla joukossa niiden joilloin on liian suuret päät

Tulee yö

Ja tulee aamunkoitto

Tuo rauha ja tuo mun hääät