Nyt tuntuu vaikealta aloittaa blogin kirjoittaminen uudestaan.

Kuinka kirjoittaa ja kertoa siitä, kun kaikki, pienimmätkin toiveeni täyttyivät ja enemmänkin?

Kuinka kertoa ja pukea sanoiksi se vapauden tunne, joka valtaa minut kävellessäni näitä keskieurooppalaisia katuja pitkin? 

Kuinka kummassa kertoa kesästä, kenties elämäni parhaimmasta sellaisesta?

Voin kertoa, että työ ei ole helppo.

Huoneeni on pieni, eikä järin miellyttävä. Naapurien äänet kuuluvat selvästi, alakerran asukkaan lauluharjoituksia myöten. Mielestäni tämä on aivan täydellistä - huone vaatii minua avautumaan ulospäin, tutustumaan talon toisiin asukkaisiin, käyttämään asuinkaupunkiani ja yleisiä tiloja olohuoneenani - ja näin olen toiminut. Huoneeseeni olen kavunnut lähinnä siinä tapauksessa, että olen kaivannut unta. Siihen tarkoitukseen huone on ollut varsin sopiva.

Olen juonut viiniä. Liian paljon viiniä. Lähibaarin omistaja muistaa lempijuomani.

Scandinavian music groupin kaikki kappaleet. Uusvirran laulama nuori ja kaunis. Maija Vilkkumaan kesä. PMMP:n kesäkaverit. Haloo helsingintuotanto. Kesän soundtrack. 

Täällä olen alkanut miettiä myös syvällisiä. Mitä minä elämältä haluan? Haluanko minä todella hienon uran, joka vaatii paljon puurtamista? En ole keskinyt vastausta. Sen sijaan olen päättänyt, että tämän kesän elän hetkessä ja nautin. 

Paina taas kaasu pohjaan anna elämän mennä.

Huuda sun äänihuulet rikki ja poikki.

Olen onnellinen.

Mitä sä luulit.

Olen onnellinen.

Mitä sä luulit.

Olet ja nuori kaunis, mutta kuka se on kun huutaa?

Keksinyt ruudin, mutta kuka se on kun ampuu.

Koivunoksa hiljaa hakkaa ikkunaan.

Tuuliko on se kun huutaa? Vai onko se joku muu?