suomi-lippu-normal.jpg

Jälleen täällä.

Suomessa.

Tuntuu hassulta, ettei enää keittiössä ole yleisöä, kun tiskaan ja lauleskelen.

Kukaan ei tule sanomaan,

"Ai kappas, sinä taidat tosiaan pitää tuosta kappaleesta" tai "Oi, että laulamisesi kuulostaa ihanalta".

Kukaan ei tule kysymään, kun en laulakaan, mikä minulla on.

* * *

Muitakin muutoksia olen havainnut.

Ajatus yksin syömisestä tuntuu surkealta. Vielä en ole joutunut sitä kuin muutaman kerran kokemaan.

Kaduilla kävellessä on tilaa, ei tarvitse koko ajan olla väistelemässä ihmisiä.

Luonnon keskellä mieli lepää, eikä olo ole lainkaan hermostunut.

Pienessä kaupungissa ollessa tuntuu, että keho rauhoittuu.

* * *

Kerrostaloasuntooni siirtyessäni mieleeni muistuun,

ettei kohta hymyilevä saksalaispoika tulekaan viereisestä asunnosta ja vaihda muutamaa sanaa.

Itseasiassa, en tunne yhtäkään naapuriani.

Minun ei tarvitse kuin tervehtiä ohi kulkiessani, jos sitäkään.

* * *

Kotiin tullessaan huomaa myös,

että asiat ovat muuttuneet. Saan kuulla paljon järkyttäviä uutisia. Asiat eivät pysy ennallaan, aika kuluu myös Suomessa.

Tuntuu oudolta, että tässä minä tässä nyt taas olen. Kaiken kokemani jälkeen.

"Et voi astua kahdesti samaan virtaan". Tämä kreikkalaisen filosofian ajatus pyrkii mieleeni vähän väliä, vaikken tarkalleen muista, mitä kyseinen ajattelija oli tokaisullaan tarkoittanut. Taisi olla jotain sen tapaista, että joka kerta kummatkin ovat erilaisia - astuja ja virta. Siltä tosiaan tuntuu.

* * *