Varoitus. Kirjoitus sisältää epämääräistä pohdintaa ihmisten herkistä kohdista ja itsetunnon kehittämisestä.

 

Kaikilla ihmisillä on omia herkkiä kohtiaan. Niin myös minun kavereillani.

Yhdelle herkkä kohta on se, että hän ajattelee olevansa muita lihavampi ja on varautunut tietyissä painoasioihiin liittyvissä tilanteissa, vaikka meidän silmissämme hän näyttää aivan normaalilta. 

Toiselle herkkä kohta on se, ettei hänen vanhemmillaan ole yhtä paljon rahaa kuin meillä muilla on ja hän on varautunut tilanteissa, joissa puhutaan raha-asioista.

Kolmannelle herkkä kohta taas on se, että hänen vanhemmillaan on enemmän rahaa kuin useammalla ja hän joutuu usein olemaan ikään kuin puolustuskannalla tämän asian vuoksi.

Ja niin edelleen. Kaikilla on herkkiä kohtia, toisilla useampia ja suurempia kuin toisilla. Tuntuu välillä, että ihmisten kanssa jutellessa pomppii ikään kuin miinakentällä, väistellen astumasta kohtiin, jotka ovat toisille herkkiä.

Ihmisen kanssa, joilla on useita herkkiä kohtia ja jolla itsetuntoa leimaa alemmuudentunne ja itsensä hyväksymättömyys on vaikeaa olla. Ei olekaan tuulesta temmattu väite, että paras lahja, minkä voit muille antaa, on sinä itse varustettuna hyvällä itsetunnolla. Tarkoitan itsetunnolla sitä, että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on ja ymmärtää oman arvonsa.

Välillä sitä harmittaa, kun osuu vahingossa jonkun toiseen herkkään kohtaan. Sanoo jotain vähän väärin ja tämä tulkitsee asian oman subjektiivisen näkökulmansa kautta, ja luulee minun vihjaavan, että hänessä on jotain vikaa. Miten ihmiset usein ovatkaan jähmettyneet siihen omaan, subjektiiviseen näkökantaansa! En väitä, ettenkö itse olisi joskus samanlainen, mutta olen onneksi saanut hieman muutettuani suhtautumistani ajan saatossa. 

Olen itse tehnyt loppujen lopuksi aika paljon töitä itsetuntoni kohentamisen eteen. Teini-ikäisenä peilistä minua vastaan katsoi ruma ja finninaamainen tyttö, ainakin jos minulta itseltäni kysyttiin. Irc-galleriassa kuvatekstini oli teini-ikäisenä "tässä naamassa arpikin kaunistus olisi". Nykyään minulla on realistisempi suhtautuminen omaan ulkonäkööni. En ole mielestäni mikään hirveän kaunis, mutta en rumakaan. Mielestäni olen tavallisen näköinen, meikattuna ihan nättikin toisinaan. Lisäksi nykyään annan teini-ikäistä itseäni enemmän arvoa myös muille tekijöille kuin ulkonäölleni. Olen oppinut hyväksymään omat luonteenpiirteni ja oppinut jopa pitämään suuremmasta osasta niistä ja vähintään hyväksymään loput. 

Tähän voisin loppuun antaa psykologitutultani saamani vinkin: tutustu sivustoon oiva mieli, jos tuntuu siltä, että kaipaisit itsekin vinkkejä oman itsetuntosi parantamiseen. :-) Sivusto on psykologien laatima ja sisältää useita videoita ja harjoituksia, joiden avulla omaa itsetuntoa voi parantaa ja omia arvojaan pohdiskella. Vastaavia harjoituksia olen itse tehnyt joskus aiemmin ja osa asioista on minulle tullut tutuksi buddhalaisuuteen tutustumisen kautta.