rural-explorer-OOtnw9koJz0-unsplash.jpg

Haaveilen tällä hetkellä nykyisestä työstäni irtisanoutumisesta. Se ei johdu siitä, että työni olisi epämiellyttävää. Minulla on oikeastaan ihan hyvä työ. Pääsen vaikuttamaan siihen, mihin aikaan ja mitä teen milloinkin. Minulla on oikein mukavat työkaverit. Tuntuu, että työlläni on merkitystä. 

Silti haaveilen irtisanoutumisesta. Lähtisin asumaan isäni omistamalle mökille. Kuuntelisin siellä, kuinka sade ropisee mökin kattoa vasten. Upottaisin jalkani mökin ruohon aamukasteeseen. Katsoisin ihaillen erilaisia luonnon ilmiöitä. Opettelisin erilaisten villiyrttien ominaisuuksia. Opettelisin tappamaan ja perkaamaan kaloja. Söisin mahdollisimman paljon luonnon antimia ja säilöisin niitä tulevalle talvelle. Voimaantuisin olemalla mökillä ypöyksin yötä. 

Olisi upeaa elää luonnon kanssa sopusoinnussa. Ostaisin saippuaa ja pesuaineita, jotka hajoaisivat luonnossa. Seuraisin järvellä kulkevien lintujen liikkeitä. Tutustuisin erilaisiin yhteiskunnan tilaa ruotiviin teoksiin. Ehkä nikkaroisin jotain. Toivoisin, että voisin kokea etten omalla toiminnallani vaikuttaisi negatiivisesti luonnontilaan. 

Minua kiehtoo tarinat ihmisistä, jotka elävät toisin. Olen lukenut innosisani Päivi ja Santeri Kanniston kirjaa "En kestä tätä enää - viisi innoittavaa tarinaa oravanpyörän ulkopuolelta teosta. Luen kirjaa äänikirjapalvelusta. Mietin, josko itsekin uskaltaisin tehdä jotain niin radikaalia. Ei ehkä minun tarvitsekaan. Enkä ehkä haluaisikaan.

Ihminen voi tehdä pieniä irtiottoja. Rohkeita tekoja. Minua piristi lehdestä lukemani tarina äidistä, joka haki jännitystä elämäänsä nukkumalla toisinaan öisin teltassa. Minusta se kuulosti hauskalta. Oli myös mukavaa kuulla, että kaikkea jännittävää ja hassua ei tarvitse lakata tekemästä, vaikka onkin tullut äidiksi.

Ehkä minäkin voisin tehdä jotain rohkeaa, mikä ei vaatisi irtisanoutumista tai suurta myllerrystä. Katsotaan.